Tiedote 20.9.21: Seuraavat ilman ajanvarausta tapahtuvat walk-in rokotuspäivät Jämsän liikuntahallilla perjantaina 24.9. klo 10-14 ja keskiviikkona 29.9. klo 12-17

Tehosterokotuksen annosväli on mahdollista aikaistaa 6 viikkoon.
Kolmannet rokotukset voimakkaasti immuunipuutteisille alkavat.

Jämsän liikuntahallin rokotuspisteellä annetaan edelleen kaikille 12 vuotta täyttäneille jämsäläisille ensimmäisiä koronarokotuksia ajanvarauksella ja walk-in rokotuspäivinä ilman ajanvarausta. Rokotuksille toivotaan vielä erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia, jotta rokotuskattavuus myös näissä ikäryhmissä nousee. Tällä hetkellä kaikista jämsäläisistä 76 % on saanut ensimmäisen rokoteannoksen ja 59 % kaksi rokoteannosta. Rokotekattavuus nuorten aikuisten ikäryhmissä ensimmäisen rokotteen osalta on edelleen vasta hiukan yli 60 %.

Verrattuna rokotettuihin henkilöihin, rokottamattomalla on selvästi suurempi riski saada tartunta ja myös oireinen koronavirustauti. Valtaosa sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista on rokottamattomia. Kaksi saatua koronarokoteannosta antaa erittäin hyvän suojan vakavaa koronatautia vastaan

Yhteiskunnan avautuessa ja rajoituksia purettaessa rokotusten merkitys korostuu. Nyt olisi erittäin tärkeää, että kaikki, jotka voivat, ottaisivat koronarokotuksen.

Tehosteväli 6 viikkoa

Ensimmäisen rokotuksen yhteydessä tehosteaika annetaan nyt automaattisesti 6 viikon päähän. Aiemmin 12 viikon päähän annetun tehosteajan voi aikaistaa 6 viikkoon sähköisessä ajanvarauksessa tai puhelimitse. Edellytyksenä on 6 viikon väli ensimmäisestä rokotuksesta. Sähköiseen ajanvaraukseen pääset tästä. Myös walk-in rokotuspäivinä on mahdollista tulla tehosterokotukselle ilman ajanvarausta, mikäli ensimmäisestä annoksesta on kulunut 6 viikkoa.

Kolmas rokoteannos voimakkaasti immuunipuutteisille

THL suosittelee voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille kolmen annoksen rokotussarjaa. Tutkimusten mukaan voimakkaasti immuunipuutteisilla vaste kahden rokotteen sarjalle jää usein puutteelliseksi. Kolmas rokoteannos täydentää heidän suojaansa. Kolmas annos voidaan antaa, kun toisesta rokoteannoksesta on kulunut vähintään 2 kuukautta. Kolmas rokoteannos annetaan ensisijaisesti samaa valmistetta kuin toinen rokoteannos.

Voimakkaasti immuunipuutteiseksi katsotaan seuraavat ryhmät: linkki THL ohjeeseen

Influenssarokotukset alkavat loka-marraskuulla

Influenssarokotteita saapuu loka-marraskuussa. Joukkorokotuspäiviä järjestetään marraskuulta alkaen. Tiedotamme influenssarokotuksista tarkemmin aikataulun varmistuessa.

Koronarokotusneuvonta ja ajanvaraus:
Jämsä ja Koskenpää p. 040 7560 744 (arkisin klo 9-15)
Kuorevesi ja Länkipohja p. 040 8461 218 (ma-to 9-15, pe 9-14)

Titta Frantsila
Johtava ylilääkäri
Jämsän Terveys

Sisko Tiirinen
Palvelujohtaja
Jämsän Terveys