Tiedote 19.1.21: Koronarokotusten eteneminen Jämsässä

Koronarokotukset aloitettiin Jämsässä rokotteiden saavuttua 12.1.21.

Rokotukset etenevät valtioneuvoston asettamassa ja Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistamassa järjestyksessä.

Terveydenhuollon koronapotilaita hoitava henkilöstö on jo lähes rokotettu ja viime viikolla aloitettiin myös ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksiköiden asukkaiden ja henkilökunnan rokotukset. Yksiköitä on Jämsässä yhteensä yhdeksän ja asukkaiden rokotukset saadaan ensi viikon loppuun mennessä annettua kaikissa yksiköissä.

Ikäihmisten tavallisen palveluasumisen yksiköissä rokotetaan asukkaat ensi viikolla. Asukkaiden ei tarvitse huolehtia rokotusten ajanvarauksesta, vaan rokotukset tapahtuvat palveluasumisyksiköissä rokotuksen haluaville paikan päällä. Sitä seuraavalla viikolla rokotetaan asukkaat kehitysvammaisten asumispalveluyksiköissä.

Kotihoidon asiakkaiden, ja yli 80-vuotiaiden rokotukset ovat myös käynnistymässä Jämsässä ajanvarauksella ensi viikosta lähtien. Hoitajat varaavat rokotusaikoja kotihoidon asiakkaille 20.1.21 alkaen. Nämä rokotukset tapahtuvat pääosin terveysasemilla rokotteen säilyvyyshaasteiden vuoksi, sillä valmis rokoteaine voi herkästi vaurioitua kuljetettaessa ja menettää siten tehoaan. Yli 80-vuotiaille itsenäisesti kotona asuville ikäihmisille avataan ensi viikolla oma ajanvarausnumero pelkästään koronarokotusten ajanvarausta varten.

Koronarokotus on vapaaehtoinen ja maksuton.

Palvelujohtaja Sisko Tiirinen
Johtava ylilääkäri Titta Frantsila

Koronarokotusten eteneminen Jämsässä