Tiedote 16.12.20 - Influenssarokotukset

Tiedotimme 26.11.20, että riskiryhmien influenssarokotteet olivat loppumassa Jämsässä, niin kuin monessa muussakin Suomen kunnassa. Kaikkia tilattuja rokotteita ei Jämsään saatu, koska THL:n sairaala-apteekeille jakamat rokotteet olivat loppu koko maasta. Jämsän Terveydellä on rokotettu yhteensä lähes 5000 henkilöä, riskiryhmäläisiä ja aluksi rokotettiin myös heidän lähipiiriinsä kuuluvia THL:n ohjeistusten mukaan.

Jämsän Terveyden hoitajat rokottivat asukkaat kaikissa Jämsän alueen vanhuspalvelu- ja muissa asumispalveluyksiköissä ja kotihoidossa hoitajat huolehtivat asiakkaiden rokotuksista heti rokotteiden saavuttua. Koronapandemian vuoksi riskiryhmien joukkorokotukset on hoidettu tänä vuonna vain ajanvarauksella perhepalvelukeskuksessa. Rokotteita on annettu riskiryhmäläisille myös muiden varattujen käyntiaikojen yhteydessä.

Rokotteet näyttivät riittävän vain joulukuun alkuun ja noin 500 riskiryhmäläistä oli jäämässä ilman rokotetta aiemmin varatuilla ajoilla. Toivoimme siksi rokotukseen ajan varanneiden vielä arvioivan, ovatko he riskiryhmään kuuluvia ja jättämään aikansa ja rokotteensa käyttämättä eli olla tulematta rokotusajalle, mikäli henkilö ei kuulunut sairautensa puolesta vakavaan riskiryhmään. Osa kuntalaisista jättikin näin tulematta rokotusajalle. Hoitajamme ovat soittaneet kuluneiden kahden viikon aikana henkilökohtaisesti useille sadoille asiakkaille ja kartoittaneet vielä riskiryhmään kuuluvia. Tavoitteena on ollut varmistaa, että iäkkäimmille ja influenssan vakaviin riskiryhmiin kuuluville rokotteita saataisiin riittämään. Valtaosa kuntalaisista on suhtautunut yhteydenottoon todella hyvin ja olleet valmiita luopumaan rokotusajasta, jotta joku toinen riskiryhmäläinen saisi rokotteen. Haluammekin kiittää kaikkia jämsäläisiä, jotka vilpittömästi antoivat toisille mahdollisuuden saada rokotteen tilanteessa, kun niitä ei kaikille ole riittänyt. Rokotusaikoja on peruttu näin yhteensä noin 250, pieniä määriä rokotteita on saatu vielä viime päivinä jälkitoimituksena.

Samat keinot kuin koronainfektiolta suojauduttaessa, hyvä käsi- ja yskimishygienia, turvavälit ja suu-nenäsuojusten käyttö auttavat myös influenssan välttämisessä.

Tällä hetkellä Suomessa valmistaudutaan tuleviin koronarokotuksiin ja tiedotamme näistä, kun Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos ja Sosiaali- ja terveysministeriö antavat näihin linjaukset ja ohjeistukset rokotteiden saavuttua Suomeen.

Palveluvastaava Susa Rahkonen
Palvelupäällikkö Riitta Hjelt
Johtava ylilääkäri Titta Frantsila